Epämukavuusalue voimavaraksi
Monet puhuvat, ettei kasvua tapahdu, ellei mene epämukavuusalueelleen. Toiset taas ajattelevat, että epämukavuusalueella oleminen stressaa ihan turhaan. Ja stressihän on vastuussa suurimmasta osasta sairauksiamme. Kuka nyt haluaisi lisästressiä elämään?
Kuinka väärin ymmärretty tuo paikka onkaan - ”epämukavuusalue”!
Pitääkö kasvun muka oikeasti olla eteenpäin puskemista?
Usein kasvu tuntuu ylämäkeen kiipeämiseltä tai vastavirtaan uimiselta. Voimat menevät ja koet, ettet välttämättä edes pääse eteenpäin. Tai tunnet olevasi totaalisen jumissa. Tiedät, että sinun tulisi tehdä jokin asia, muttet vain saa aloitettua sitä. Toisinaan taas taistelet tuulimyllyjä vastaan ja kulku on pikemminkin 1 askel eteen ja 2 taakse.
Tiedän, minusta on monesti tuntunut samalta, etenkin henkisen kasvun saralla sekä firman juttuja eteenpäin viedessäni (jälkimmäisessä olen vahvasti omalla epämukavuusalueellani). Olo on kuin kärpäsellä liisterissä.
Miksei siis suosiolla pysyisi tuossa omalla mukavuusalueella, jossa on oikeastaan ihan kiva olla? Stessitasokaan ei nouse ja on mukavaa vain olla möllöttää.
Mutta haluatko elää koko elämäsi sipsejä sohvalla syöden, suurimman ponnistuksen ollessa kanavan vaihto ja sen pohtiminen, mihin saippuasarjaan aikasi kuluttaisit?
Tiedät varmaan myös tunteen, kun sinun tulisi saada jokin asia tehtyä ja välttelet aloittamista loppuun asti? Ja kun vihdoin ja viimein alat asiaa tekemään, niin tuntuu, että mystisiä vastoinkäymisiä tipahtelee eteesi yksi toisensa jälkeen? Alat viimeistään siinä vaiheessa miettiä mielessäsi, oliko tämä asia oikeasti sinulle hyväksi.
Siinä vaiheessa ollaan jo harmaalla alueella ja epäilys on hiipinyt taka-alalle kyseenalaistamaan toimintaasi. Koska eikö minulla pitäisi olla flow päällä, jos teen oikeita asioita oikeaan aikaan? Ja eikö tämä kummallinen takkuilu ole vain merkkinä, että olen väärällä polulla?
Ei välttämättä…
Itsekin olen viivytellyt asioiden kanssa. Kokenut outoja ”en pääse etenemään – blokkeja”. Tuntenut riittämättömyyttä, pienuutta, epäonnistumisia, jäätynyt, ahdistunut, raivostunut ja paljon muuta. Mistä ihmeestä nämä sitten tulevat?
Pelkoja, pelkoja ja lisää pelkoja!
Pelkoja tuntuu olevan tuo epämukavuusalue pullollaan. Ja äkkiä äänessä onkin rajoittava sisäinen nauhuri toistamassa samaa vanhaa raitaa. ”Et riitä, et osaa, epäonnistut, turha yrittääkään, sinulle nauretaan, parempi pysyä piilossa, ei sinun kyvyilläsi, tuollainen luuseri”…
Mikä erottaa mukavuusalueen epämukavuusalueesta?
Monesti mukavuusalue on se tuttu paikka, johon olemme tutustuneet aiemmin. Ja miksei se tunnu enää pelottavalta? Emme tietenkään enää pelkää sitä, koska se ei ole meille enää tuntematon. Mutta onko näiden alueiden välillä vielä jotain muitakin eroja?
Lapsistahan monet pelkäävät pimeää. Valoisat paikathan eivät yleensä tunnu pelottavilta, koska kykenemme selkeästi näkemään siellä ja myös mahdolliset uhkat, joihin voimme sitten reagoida. Pimeässä asustaa vaikka mitä mörköjä, ainakin jos mielikuvitukselta kysytään.
Eräänä päivänä tajusin epämukavuusalueesta oleellisen osan, kun katsoin sitä energeettisesti. Se onkin vain paikka ilman valoa. Ja miksi se on paikka ilman valoa? Koska emme ole vielä tuoneet valoamme sinne.
Kauhujen kartano vai prinsessan linna?
Mieti asiaa kartanon tai linnan kautta. Olet perinyt ison rakennuksen, jossa et ole koskaan käynyt. Saat vain avaimet käteen ja lähdet paikan päälle tutustumaan siihen. Sinulla ei ole ketään matkaoppaana mukanasi. Jos olet ollut fiksu, olet kenties muistanut ottaa taskulampun ja työkalupakin mukaasi.
Saapuessasi kartanolle huomaat ehkä, että se on päässyt hieman jo ränsistymään. Ja vaikka se olisi hyvässäkin kunnossa, ei siellä ole enää palvelusväkeä ottamassa sinua vastaan. Olet ypöyksin täysin uudessa paikassa. Käännät avainta isossa ulko-ovessa ja avaat oven. Edessäsi avautuu vain pimeää, ehkä jostain kaukana olevasta ikkunasta siivilöityy hieman valoa huoneeseen. Tai ehkä ikkunat on peitetty laudoilla ilkivallan vähentämiseksi.
Astut hämärään huoneeseen ja alat etsimään, mistä saisit valot päälle. Tässä vaiheessa se taskulamppu olisi hyödyksi. Ehkä joudut ensin etsimään sähköpääkeskuksen, josta saisit virrat päälle. Kenties sähköt eivät toimikaan ja saat tutustua rakennukseen ensin sen taskulampun kanssa tai lähes sokkona. Minkälainen olo sinulla olisi kaiken tämän aikana?
Olisitko täysin rento vai olisitko hieman jännittynyt uuden asian edessä?
Uskallatko kävellä vapaasti vai joudutko miettimään, pettääkö lattia alta? Entä rappuset, ovatko ne turvallisessa kunnossa kiivettäviksi? Miten saisit ikkunoista lisää valoa huoneeseen? Millaista elämää täällä on aiemmin vietetty? Entä jos jostain huoneesta löytyykin luuranko?
Pimeässä aivot alkavat itsestään täyttämään tuota ”tyhjää tilaa”. Jos sinulla ei ole siitä muistikuvia, niin aivosi kyllä keksivät niitä sinulle tehokkaasti… yleensä värittäen senkaltaiseksi, millaista elämäsi on ollut. Samalla tekniikalla aivomme täyttävät näkökentässämme olevia epäselviä kohtia. Aivot ns. kuvittelevat näkevänsä ja usein vertaavat siihen, mitä olet aiemmin samanlaisessa tilanteessa nähnyt ja ”täyttävät tyhjän tilan” sillä mitä siinä voisi mahdollisesti olla.
Tämä käy hyvin selväksi kulkiessasi aina samaa reittiä kotiin. Et välttämättä tajua jonkin liikennemerkin muuttuneen, jos se on ollut siinä vuosia. Eivät uppoa poliisille selitykset, ”Kun tässä on ollut se sama nopeusrajoitus jo 20 vuotta, missä välissä se nyt on muutettu”. ”Noh, onhan se ollut jo 6kk eri”, vastaa konstaapeli ja antaa lapun kouraan.
Reagointi epämukavuusalueella.
Usein reagoimme aluksi epämukavuusalueella voimakkaasti, koska tahdomme tietää, mitä siellä tulee tapahtumaan. Epämukavuusalue aktivoi tehokkaasti pelkomme – niin tiedostetut kuin tiedostamattomat. Onko siellä mahdollisia uhkia ja miten niihin pitäisi varautua?
Jos olet työstänyt pois kaikki pelot, niin silloin ehkä voit kävellä kartanoon täysin itsevarmana ja omassa voimassasi ja tietenkin säteillä ympärillesi valoa niin, ettet mitään lisälamppuja tarvitse. Mutta jos sisäisellä lapsellasi lähtee mielikuvitus laukkaamaan pimeässä, niin voit olla varma, että hämärässä nojatuoli on muuttunut ainakin 5-metriseksi karhuksi ja lampunjalka giljotiiniksi. Yhtäkkiä koetkin olevasi pieni ja riittämätön ja usein paniikin vallassa, etkä välttämättä edes tiedä tai ymmärrä miksi.
Mikä tai kuka meissä sitten reagoi?
Alamme helposti reagoimaan peloistamme käsin, kun meidät viedään mukavuusalueen ulkopuolelle. Aivomme alkavat täyttämään niitä ”tyhjiä kohtia” ja etsimään mahdollisia uhkia. Vaikka luolamiesaika meni jo, eivät aivomme ole sitä vielä tajunneet. Siellä edelleen odottaa ”taistele tai pakene”-nappi hälytysvalmiudessa, odottaen milloin se saa iskeä meidän primitiivisen ”hätätila”-käyttäytymismallin päälle.
Stressipisteen ylittyessä eli arkisesti kupin keikahtaessa ja hätätilan aktivoituessa reagointityylimme juontuu lapsuutemme opituista toimintamalleista. Yksi panikoi, toinen hyökkää, kolmas jäätyy, neljäs juoksee karkuun jne. Toimintamalleja on monia.
Suuri syy reagointiin on myös se, että olemme virittyneet toimintaan ja suorittamiseen. Joutenolo on ”ajan haaskuuta”. Se on Suomessa etenkin sodan jälkeen opittu tapa ja imetty vahvaksi alitajunnan ohjelmoinniksi, myös meillä jotka emme ole sodassa edes olleet. Nyky-yhteiskuntakin on vahvasti suorituskeskeinen.
Ei ihme, että alkaa ahdistaa. Heti pitäisi osata toimia pimeässä, sokkona ja uudessa paikassa, vaikkei sinulla olisi hajuakaan siitä, mitä tai miten tuo asia tulisi tehdä. Mutta äkkiä nyt, suorita jo!
Eikä auta, vaikka tietäisit mitä pitäisi tai tulisi tehdä. Ensin pitää etsiä sitä valokatkaisijaa, ellei sinusta sitten ole hauskaa kompuroida pimeässä.
Mitä uusi tila vaatii sinulta?
Tarvitsetko siellä vain hieman pölyhuiskaa, vai pitääkö ottaa piikkauskone esille? Entä kuinka pitkään jaksaisit kannatella painavaa konetta ja murtaa homeisia perustuksia? Vai pitääkö sinun ensin lukea käyttöohjeita tai perehtyä rakennustekniikan perusteisiin?
Joskus uudessa huoneessa (eli tilanteessa) voi tai jaksaa olla kerrallaan minuutin, toisinaan 30 minuuttia. Toimintakykysikin on erilainen päivästä riippuen. Huoneen täydelliseen remonttiin menee enemmän aikaa, kuin pikasiivoukseen tai verhojen vaihtoon.
Tule tietoiseksi mitä tuo uusi alue sinulta vaatii. Jos se aktivoi sinun perimmäisiä traumojasi, voit olla varma, että saat tutustua siihen pieniä hetkiä kerrallaan – kuin uimaan opetteleva vesipelkoinen, joka vain kastelee varpaat nopeasti veteen ja pakenee takaisin turvalliseen paikkaan hakemaan lisärohkeutta.
Uuden tilanteen ollessa vahvuusalueellasi on henkinen työkalupakkisi usein paremmin varusteltu sille osa-alueelle. Etkä yleensä koe niin järkyttävää pakokauhua ryhtyessäsi uuteen asiaan. Tai sinulla on jo tietty tunne tai kutina siitä miten lähdet asiaa hoitamaan. Eikä se sisäinen ääni ole heti lannistamassa sinua, ennen kuin olet edes ehtinyt aloittaa. Saatat jopa kuulla kannustavan sisäisen äänen, joka tsemppaa sinua.
Odotukset ja totuus.
Meillä on odotuksia siitä, mihin olemme ryhtymässä, ja monesti ne eivät pidä ollenkaan paikkaansa.
Vaikka emme ole koskaan olleet tuossa uudessa tilanteessa, niin yhtäkkiä vaadimme itseämme toimimaan, kuten tilanne olisi meille täysin tuttu. Hae alkuasukas Amatsonin sademetsästä ja vie hänet kylpyhuoneeseen. Kauankohan menisi, että hän yksinään ja ilman apua, ymmärtäisi kunnolla sen käyttötarkoituksen ja osaisi sitä myös käyttää – täysin rennosti ja luottavaisesti?
Rajojen venyttäminenhän tai uuteen asiaan ryhtyminen on niin sanotulle epämukavuusalueelle menoa. Siksi itse kutsun sitä mielummin vain laajennusalueeksi, alueeksi johon en ole tuonut valoani. Silloin suhtautumisenikin on jo ihan toista. Olen vain menossa sytyttämään valon pimeään, menossa tutkimaan uutta aluetta elämässäni.
Valon tuominen pimeään.
Miettiessäsi uutta asiaa ja epämukavuusaluetta uudelta näkökannalta ei asia tunnukaan niin ylitsepääsemättömältä. Tulet vain uuteen huoneeseen ja sinulla menee hetki valokatkaisijaa etsiessäsi.
Hengittelet rauhassa uudessa tilanteessa ja arvioit sitä kaikilla aisteillasi. Ehkä meditoit ja katselet ympärillesi sisäisillä silmilläsi ja herättelet intuitiotasi antamaan sinulle johdatusta. Kun olet saanut valot päälle, alat rennommin tutkimaan paikkaa ja mitä siellä tulee tehdä. Vasta tämän jälkeen alat toimimaan tilanteen vaatimalla tavalla.
Epämukavuusalueita on uusiin asioihin ryhtyessäsi, mutta myös jokaisen henkisessä kasvussa. Et tahtoisi mennä tutkimaan niitä kehon, mielen ja sielun unohdettuja ja pimeitä kohtia. Etenkään kun et ole varma kuinka ränsistyneeseen kuntoon ne ovat päässeet. Mieluummin jäisit ihailemaan ja kiillottamaan jo niitä putsaamiasi kohtia, joissa kukaan tai mikään ei heilauta turvallisuudentunnettasi.
Läsnäolon voima...
Anna itsellesi lupa laskeutua tilanteeseen ja sen energiaan. Kerro itsellesi, että on ihan ok tuntea kaikenlaisia tuntemuksia uudessa tilanteessa. Ole se rauhoittava aikuinen, joka kertoo sisäiselle lapsellesi, että kaikki on hyvin. Mennään yhdessä tutkimaan tätä uutta asiaa, mistä kummallakaan ei ole mitään kokemusta.
Jos olet paniikissa, niin ei auta, että sydän huutaisi ratkaisuja vaikka kuinka lujaa. Fyysisen kehon akuutit oireet on hoidettava ensin. Siinä tilanteessa ratkaisujen miettiminen on yhtä tehokasta kuin järjen puhuminen itkupotkuraivarissa olevalle uhmaikäiselle. Ensin rauhoitetaan tilanne.
Tämän takia uudessa tilanteessa pelkkä oleminen ja hengittäminen on aluksi ensiarvoisen tärkeää!
Läsnäololla on siitäkin huima voima, että sen myötä alat avautumaan sisäiselle viisaudellesi ja kuulemaan sydämesi äänen. Läsnäolo auttaa kuulemaan, mitä tulee tilanteessa tehdä. Ei haittaa, vaikka olet uudessa tilanteessa ja mokaisit, hetken päästä mieleesi tulee jo uusi vaihtoehto jota kokeilla.
Myös eläintutkimuksissa on todettu, että oppiminen on tehokkainta eläimen ollessa rentona ja rauhallisessa mielentilassa, kun taas oppiminen vaikeutuu tietyn pisteen ylityttyä.
Anna itsellesi ensin lupa rentoutua uudessa tilanteessa ja vain tunnustella miltä siinä oleminen tuntuu. Koska nyt olet kirjaimellisesti uuden ääressä, etkä edes voisi tietää miten sinun tulee siinä toimia. Et tiedä miten kulkea sitä polkua, jota kukaan ei ole koskaan kulkenutkaan, koska se on sinun polkusi.
Voit kiittää jokaisesta tunteesta, mitä tilanne sinussa nostaa. ”Vau, missä energialatauksessa olenkaan. Ainakin olen elossa!”
Anna ajatusten, tuntemusten ja pelkojen tulla ja mennä.
Löydä sinua voimauttava tapa kohdata uudet asiat.
Olipa sinun tapasi löytää läsnäolo, ilo, rentous ja rohkeus mikä tahansa, niin niiden myötä tuo aiemmin valoton alue ei tunnukaan enää niin ikävältä, työläältä ja pelottavalta. Kenties opit löytämään innon, kun huomaat elämäsi olevasi jonkin asian suhteen taas ”pimeällä alueella” – jee laajennan itseäni ja kasvan! Ehkä sinustakin tulee noiden uusien alueiden tutkija entisen välttelijän sijaan.
Otat sisäistä lastasi kädestä kiinni ja lähde tutkimaan, mitä varjojen takaa löytyy ja antamaan peloille kyytiä, koska sisimmissäsi tahdot kasvaa ja laajentua.
Pysy kuulolla, tulossa lisää mm. peloista, alitajuisista uskomuksista, sisäisestä perheestä ja varjo-olemuksista.
Pyhä Kolminaisuus meissä. Miten saat sisäisen perheen tekemään yhteistyötä kanssasi.
Miten perustraumat vaikuttavat elämäämme ja mitä niille voi tehdä?
TULOSSA!
Miksi kannattaa tiedostaa oma stressin sietokyky ja milloin on riskimielentilassa?
Jos tahdot saada ensimmäisten joukossa viestiä, kun uusia tekstejä ilmestyy, niin liity sähköpostilistalleni.
Saat ilmaisen minikurssin josta selviää, mitkä ovat ne neljä asiaa joiden päälle elämäsi rakentaessasi saat siitä tasapainoisemman ja merkistyksellisyyttä tuovan. Saat myös kuukausittaisen kanavoinnin sen kuukauden energioihin, tekstejä henkisen kasvun tueksi sekä infoa palveluistani ja tapahtumista.
Liity mukaan kuvaa klikkaamalla! (Vie erilliselle liittymissivulle).